Miksi tapahtumia tarvitaan?

Ihmiset ovat sosiaalisia henkilöitä, jotka viihtyvät toistensa seurassa. Vaikka maailma digitalisoituu yhä vahvemmin ja sosiaalisuus on siirtynyt yhä enemmän sosiaalisen median kontolle, arvostavat ihmiset vielä tänä päivänäkin aitoa ihmiskontaktia. Itse asiassa, sosiaalisen median ansioista oikeassa elämässä tapahtuman ihmiskontaktin merkitys on jopa lisääntynyt, ja sitä voidaankin pitää nyt tärkeämpänä kuin koskaan ennen.

Hyvä kenttä sosiaalisuudelle ovat tietenkin kaikenlaiset tapahtumat, sillä mikäpä muu olisikaan parempi paikka tavata sankoin joukoin muita ihmisiä, joilla on yhteiset kiinnostuksen kohteet. Täältähän voi napsia mukaan vaikka uusia ystäviä ja luoda uusia suhteita! Ikävämpi puoli on kuitenkin se, että tapahtumia on nykyään huomattavasti vähemmän kuin ennen vanhaan, kun niitä järjestettiin useita kertoja viikossa joka kylässä. Kun tähän lisätään jatkuvasti kasvussa oleva tapahtumien merkitys, on hyvin kummallista, ettei niitä järjestetä enempää.

Mihin tapahtumat katosivat?

Yksi syy tapahtumien katoamiselle on tietenkin nykyelämän kiireisyys – ihmiset tuntuvat aina olevan matkalla jonnekin, heidän kalenterinsa pursuavat tapahtumia päivän jokaiselle tunnille ja kaikki on tarkkaan ajoitettua. Ennen vanhaan, kun meno oli letkeämpää, oli helppo osallistua useisiin viihdetapahtumiin viikkonsa ratoksi, mutta nyt sekin pitäisi suunnitella jopa kuukausia etukäteen.

Tämä toki aiheuttaa lisäpaineita tapahtumien järjestäjille, joiden pitäisi saada asiansa järjestykseen ja lukkoon jo useita kuukausia ennen tapahtumaa, jotta se voidaan järjestää onnistuneesti. Tämä saattaa kuulostaa sanottuna helpolta, mutta käytännössä se tarkoittaa sitä, että tapahtuman suunnittelua joudutaan aloittamaan jopa vuotta ennen varsinaista tapahtumapäivä. Vuoteen taas mahtuu paljon kaikenlaisia muuttuvia tekijöitä, stressiä ja paineita, joten ei ole ihmekään, että monillakaan eivät rahkeet riitä.

Joukossa on toki helpompi kuin yksin: jos oma osaaminen ja kokemus eivät riitä, kannattaa kerätä ympärilleen iloinen joukko ihmisiä, jotka jakavat innostuksesi. Tämä porukka voi koostua joko yksityishenkilöistä, tai vaihtoehtoisesti haluamasi tapahtuman teeman ympärillä pyörivän yhdistyksen jäsenistä. Yhdistyksenä tapahtuman järjestämisestä tulee huomattavasti helpompaa, sillä tehtäviä voi jakaa yhdistyksen jäsenten kesken ja yhdelle ihmisille ei tule turhan suurta ja rasittavaa työtaakkaa. Lisäksi joukossa on aina ihmisiä, jotka osaavat eri asioita paremmin kuin toiset. Tämä taas takaa sen, että tapahtumasta tulee huippulaadukas kaikin puolin.

Yhteenveto

Tapahtumia tarvitaan lisää! Jos siis haluat elvyttää kaupunkisi tapahtumakalenteria ja olet sitä mieltä, että sinulla olisi hyvä ajatus ja rahkeita tapahtuman järjestämiseen, kannattaa antaa sille mahdollisuus. Lisäksi saatat itsekin tienata työstäsi rahaa, joten kaiken kaikkiaan tapahtumien järjestäminen on hyvinkin antoisaa puuhaa. Lisäksi, mikäli tapahtumakärpänen puree oikein kunnolla, voi tapahtumansuunnittelusta tehdä itselleen jopa ammatin. Joka tapauksessa osaamisesi ja kokemuksesi karttuu, ja voit olla varma, että tapahtuman suunnittelusta on sinulle hyötyä myös tulevaisuudessa. Tartu siis tähän mahtavaan tilaisuuteen, ja aloita ikioman tapahtumasi suunnitteleminen jo tänään.